torstai 20. maaliskuuta 2008

Harjoitusleiri Saksassa, päivä 2

Torstai am Rhein

Aamulla herätys ja aamupala. Sitten suurin odotuksin kohti harjotuskenttää, joka ei ollut hiekkaa. Nice ei saanut vielä parastaan irti nopealla tekonurmella..säästeltiin varmaankin iltaa varten. Sitten syötiin ja heti perään kauppaan ostamaan lisää, mm. vier Stücke Panini. Namnam. Sitten kukin valmistautui peliin omalla tavallaan. Osa tankkasi ja osa katsoi mtv:ltä laadukasta viihdettä dupattuna, alles bleibt anders, wir kommen früher nach hause – Mutti und VatiJ

Täytyy sanoa, että huoneet ovat hyvin varustettuja..mm. kaukosäädin ja kassakaappi löytyy. Kaikki eivät kuitenkaan laita arvoesineitään sinne, vaan ne voi piilottaa vaatteitten sekaan tai patjan alle, jotkut myös pitävät passejaan keskellä lattiaa vierekkäin. Harmillista oli huomata muuten, että vaatteitten pukeminen ei ollut tänään läheskään niin hauskaa kuin eilen. Pitänee siis keksiä uusia huveja..

Päivän päätapahtuma oli kuitenkin peli, joka pelattiin samaisella tekonurmella kuin aamutreenitkin vedettiin. Vastassa oli bundesliigassa viidentenä oleva joukkue Bad Neuenahr. Aika hyvin oli saatu ennakkojännitys purettua vaikkakin vastustajaa sai odotella paikalle ja pelin aloitus viivästyi puolisen tuntia. Peliin lähdettiin puolustusvoittoisesti ja pyrittiin panostamaan vastahyökkäyksiin. Tämä onnistuikin varsin hyvin ja tauolle lähdettiin tilanteesta 1-1. Nicen maalista vastasi hienosti vasemmalta rakennetun kuvion päätteeksi Marita (o.s. PUUMAlainen) Mäntyharju, joka siis on mennyt Eskonsa kanssa naimisiin Tampereella. Toisen puoliajan puoleen väliin peli jatkui entiseen malliin, mutta sitten taisi iskeä väsy puseroon. Sekä niceläisten että linjatuomariin lippukäteen. Vastustajissa ei näkynyt hyytymisen merkkejä, siitä todisteena loppunumerot 5-1. Kaikesta huolimatta Nice voi olla tyytyväinen pelisuoritukseensa, lähes jokaiseen kymmenen minuutin jaksoonJ Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti molkemme Allu, joka venyi hienoihin torjuntoihin ja onnistuneisiin vastaantuloihin.

Pelin jälkitunnelmissa monia hieman harmitti lopussa revenneet lukemat taululla, mutta asianhaaraa lievensi vastustajan riveissä kirmanneet neljä Saksan naisten maajoukkuepelaajaa, joilla kaikilla taisi olla maailmanmestaruus, kahdella jopa tuplasellainen. Ei muuta kuin päät pystyyn ja katseet seuraaviin koitoksiin Tertsan hierontojen kautta.

Puumalta syysterveisiä Eskolle, Anulta ja Annalta äipille ja iskille Savvoon.

Puuma #22, Anu am Rhein #11 und Anna am Rhein #21.

Ei kommentteja: